Taskuravun taulupuoti
Taskurapushop

Vanhin ja ikuinen rakkauteni on meri, joka aaltoilee kotimaani rannoilla. Olen kuvannut sitä lapsesta saakka viettäessäni kesiä Iniön saaristossa. Kuvia on kertynyt useilta vuosikymmeniltä. Olen julkaissut myös kaksi merestä ja saaristosta kertovaa kirjaa: Kuohu – koukussa saaristoon ja Meri, joka jalkojani huuhtelee. Tähän sarjaan olen koonnut muutamia mieleenpainuvimpia otoksia kotirannoilta vuosien varrelta.

Rantavajan hämärässä hahmottaa vuoskymmenten käytön hioman kädensijan ja sen käytännöllisen kauneuden. Työkalussa elää edelleen sen käkkärämännyn henki, josta se aikanaan on tehty. Samoin kaikissa vajan rasioissa ja tynnyreissä, puikkareissa ja napakairoissa, lapioissa, sumpuissa ja kaaveissa… Uusi ei koskaan täysin korvaa vanhaa. Siitä puuttuvat elämää nähneen esineen tarinat, henget ja haltiat.

Kuvasarja erilaisista yksin tai yhdyskunnissa elävistä eliöistä reviireillään. Oma maa on sen tai niiden ratkaisevan tärkeä elinpiiri, joka ei tunne ihmisen luomia valtion-, tontti- tai muita rajoja. Omassa maassaan hänellä on niin oman kuin muiden lajien kesken paitsi rauhaisaa rinnakkaiseloa myös keskinäisiä naapurikahinoita sekä luonnonvalintaan ja tasapainoon perustuvaa kovaakin kilpailua – olemassaolon taistelua.

Majakka seisoo maailman laidalla. Sileäksi kavutut portaat vievät ylös lyhtyhuoneeseen. Sieltä voi nähdä pilvien varjot meren peilissä – ja majakkasaaren tai -niemen pienen maailman. Suomessa majakat alkoivat jäädä ilman vartijoitaan tai jopa tyystin tarpeettomiksi 1950-luvulta lähtien. Vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla säiden ja ilkivallan armoille hylättyjen merimerkkien kulttuuri- ja arkkitehtuuriarvot alettiin ymmärtää ja niitä ryhdyttiin pelastamaan.

Rannalle hylätystä tuntuu siltä, että meri erottaa, mutta kun astuu purteen, meri yhdistää. Ajatus siitä, että kotirannalla jalkojani huuhtelevat aallot voivat viedä maailman ympäri, on hurmaava. Kotilaiturista pääsee Atlantille, Jäämerelle, Välimerelle ja Tyynenvaltameren pikkuisille saarille. Vaikka vuorilla vaeltaminen on upeaa, vasta meren äärellä lopulta rauhoittuu. Kummallista, miten meri tuntuu kotoisalta siellä kaukorannoillakin. Meret on punottu samasta vaahdosta ja suolapärskeistä.

Väri on valoa ja valolla on meihin merkittävä vaikutus. Se on henkilökohtaista ja kulttuurisidonnaista, mutta myös tieteellisesti todettu. Värit vaikuttavat tunteisiimme ja tekemisiimme. Suosittu sininen koetaan harmonisena, luotettavana ja myötätuntoisena. Punainen kiinnittää huomion. Se on dynaaminen, miellyttävä, jopa viettelevä. Aktiivisena ja piristävänä pidetty keltainen lisää keskittymiskykyä ja onnellisuuden tunnetta. Rentouttava vihreä taas on kasvun, uudistumisen, luonnon ja rauhan väri. Ihmekös tuo, että ihminen on kautta aikain tuijottanut tulta ja vettä.

Tieteen termipankki määrittelee kauneuden esteettiseksi ominaisuudeksi, jota yleisesti pidetään esteettisen arvon lajina. Filosofi Platonin mukaan kauneus on tosiolevainen, joka voidaan tajuta järjellä, mutta jonka vajavaisia heijastuksia voidaan havaita aistinvaraisestikin. Aristoteles korosti tarkoituksenmukaisuutta. Kauneus on kuitenkin perin subjektiivinen arvo eli kauneus on katsojan silmässä. Rappioromantiikka-aate, rumuuden kauneus, on syntynyt 1700-luvun lopulla. Sen mukaan jonkin voi kokea kauniiksi yksinkertaisesti siksi, että sen katselu tuottaa mielihyvää.

Tulossa…