Taskuravun taulupuoti

Vanhin, ikuinen rakkauteni on meri, joka aaltoilee kotimaani rannoilla. Olen kuvannut sitä lapsesta saakka viettäessäni kesiä Iniön saaristossa. Kuvia on kertynyt useilta vuosikymmeniltä. Olen julkaissut siitä myös kaksi kirjaa: Kuohu – koukussa saaristoon ja Meri, joka jalkojani huuhtelee. Tähän sarjaan olen koonnut muutamia mieleenpainuvimpia otoksia kotirannoilta vuosien varrelta.

Rantavajan hämärässäkin hahmottaa vuoskymmenten käytön hioman kädensijan käytännöllisen kauneuden. Työkalussa elää edelleen käkkärämännyn henki – sen, josta se aikanaan on tehty. Kaikissa rasioissa ja tynnyreissä, puikkareissa, napakairoissa, lapioissa, sumpuissa ja kaaveissa…Uusi ei korvaa vanhaa. Siitä uupuvat tarinat, henget ja haltiat.

Kuvasarja erilaisista yksin tai yhdyskunnissa elävistä eliöistä reviireillään. Oma maa on ratkaisevan tärkeä elinpiiri, joka ei tunne ihmisen luomia valtion-, tontti- tai muita rajoja. Omassa maassaan eliöllä on niin oman kuin muiden lajien kesken paitsi rauhaisaa rinnakkaiseloa myös keskinäisiä kahinoita sekä luonnonvalintaan ja tasapainoon perustuvaa kovaakin kilpailua – olemassaolon taistelua.

Majakka seisoo maailman laidalla. Sileäksi kavutut portaat vievät lyhtyhuoneeseen. Sieltä voi nähdä pilvien varjot meren peilissä – ja majakkasaaren tai -niemen pienen maailman. Suomessa majakat alkoivat jäädä ilman vartijoitaan tai jopa tyystin tarpeettomiksi 1950-luvulta lähtien. Vasta vuosituhannen vaihteen tienoolla säiden ja ilkivallan armoille hylättyjen merimerkkien kulttuuri- ja arkkitehtuuriarvot alettiin ymmärtää ja niitä ryhdyttiin pelastamaan.

Rannalle hylätystä tuntuu, että meri erottaa. Mutta kun astuu purteen, meri yhdistää. Ajatus siitä, että kotirannalla jalkojani huuhtelevat aallot voivat viedä maailman ympäri, on hurmaava. Kotilaiturista pääsee Atlantille, Jäämerelle, Välimerelle ja Tyynenvaltameren piskuisille saarille. Vaikka vaikkapa vuorilla vaeltaminen on upeaa, vasta meren äärellä lopulta rauhoittuu. Kummallista, miten meri tuntuu kotoisalta siellä vastarannallakin. Meret on punottu samasta vaahdosta ja suolapärskeistä.

Väri on valoa ja valolla on meihin merkittävä vaikutus. Vaikka se on osin henkilökohtaista ja kulttuurisidonnaista, se on myös tutkitusti todettu. Värit vaikuttavat tunteisiimme ja tekemisiimme. Suosituin väri on selvästi sininen, joka koetaan harmonisena, luotettavana ja myötätuntoisena. Punainen kiinnittää huomion, on dynaaminen, miellyttävä, jopa viettelevä. Aktiivisena ja piristävänä pidetty aurinkoinen keltainen lisää keskittymiskykyä ja onnellisuuden tunnetta. Rentouttava vihreä taas on kasvun, uudistumisen, luonnon ja rauhan väri. Ihmekös tuo, että ihminen on kautta aikain tykännyt tuijottaa tulta ja vettä.

Tieteen termipankki määrittelee kauneuden esteettiseksi ominaisuudeksi, jota yleisesti pidetään esteettisen arvon lajina. Filosofi Platonin mukaan kauneus on tosiolevainen, joka voidaan tajuta järjellä, mutta jonka vajavaisia heijastuksia voidaan havaita aistinvaraisestikin. Aristoteles taas puolusti tarkoituksenmukaisuuden periaatetta. Näiden käsitysten vastakohta on se, että kauneus on perin subjektiivinen arvo, eli kauneus on katsojan silmässä. Myös rumuus on katsojan silmässä. Rappioromantiikka, rumuuden kauneus, taas on aatesuuntaus, joka syntyi jo 1700-luvun loppupuolella. Sen mukaan kohteen voi kokea kauniiksi yksinkertaisesti siksi, että sen katselu tuottaa mielihyvää.

Tulossa…