Bengtskär

alkaen 75,00 €

Bengtskär on monella tapaa ainutlaatuinen. Vuonna 1906 rakennettu kivimajakka on Pohjoismaiden korkein, ja sen historia monine vastoinkäymisineen on poikkeuksellisen dramaattinen. Sillä on erityisen suuri merkitys paitsi Rosalan ja Hiittisen asukkaille myös minulle itselleni, sillä olen saanut katsella sitä 25 vuotta. Bengtskärin matkailua luotsanneet Wilsonit tulivat tutuiksi, kun Per heitti kevätjäiden aikaan perheemme ulkosaariston mökillemme matkan varrellaan majakalle. Olemme vierailleet siellä melkein joka kesä, ja olen pitänyt siellä valokuvanäyttelynkin. Lahjoitimmepa aikanaan jopa eristevillat Bengtskärin henkilökunnan saunaa varten.

Tuote:
Koko:
Määrä:
Lisää ostoskoriin

MAJAKKA seisoo maailman laidalla. Sileäksi kavutut portaat vievät lyhtyhuoneeseen. Sieltä voi nähdä pilvien varjot meren peilissä – ja majakkasaaren pienen maailman. 1950-luvulta lähtien majakat alkoivat jäädä ilman vartijoitaan tai jopa tyystin tarpeettomiksi. Vasta vuosituhannen vaihteen tienoolla säiden ja ilkivallan armoille hylättyjen merimerkkien kulttuuri- ja arkkitehtuuriarvot alettiin ymmärtää ja niitä ryhdyttiin pelastamaan. Jokainen, joka on osallistunut yhdenkin majakkamme pelastamiseen, on antanut lahjan kaikille suomalaisille.

Tutustu teokseeni Meri joka jalkojani huuhtelee

Tutustu teokseeni Kuohu – koukussa saaristoon