Sataman talvi

alkaen 75,00 €

Talvimyrsky vyöryy saaren yli. Matala kiviharjanne ei anna satamalahdelle kummoistakaan suojaa. Ei sinne juuri tulijoitakaan ole. Lahti on vahvassa jäässä, ja kulkuyhteydet mantereelle rajoittuvat kylän edustalla pysähtyvään yhteysalukseen. Tällä kuvausreissulla astuttiin laivasta suoraan pilkkopimeälle jäälle. Otsalamppu valaisi noin kilometrin taivalta rantaan. Suuri yllätys paljastui aamun valjettua, kun tuvan ikkunasta näkyi avoimena aaltoileva meri! Öinen puhuri oli irrottanut koko jääkentän ja työntänyt jäät silmän kantamattomiin.

Tuote:
Koko:
Määrä:
Lisää ostoskoriin

MAJAKKA seisoo maailman laidalla. Sileäksi kavutut portaat vievät lyhtyhuoneeseen. Sieltä voi nähdä pilvien varjot meren peilissä – ja majakkasaaren pienen maailman. 1950-luvulta lähtien majakat alkoivat jäädä ilman vartijoitaan tai jopa tyystin tarpeettomiksi. Vasta vuosituhannen vaihteen tienoolla säiden ja ilkivallan armoille hylättyjen merimerkkien kulttuuri- ja arkkitehtuuriarvot alettiin ymmärtää ja niitä ryhdyttiin pelastamaan. Jokainen, joka on osallistunut yhdenkin majakkamme pelastamiseen, on antanut lahjan kaikille suomalaisille.

Tutustu teokseeni Meri joka jalkojani huuhtelee

Tutustu teokseeni Kuohu – koukussa saaristoon