Pyrypoijut

alkaen 75,00 €

Kuvasin Jurmon sataman poijut legendaarisella retkellä helmikuussa 2011. Satama oli niin tanakassa jäässä, ettei yhteysalus päässyt lähellekään satamaa, vaan porukkamme joutui kävelemään saareen kylän edustalta pilkkopimeässä jäätä pitkin. Tuolloin saaristo tarjosi oikeaa vanhan ajan talvea jäineen, tuiskuineen ja tuiverruksineen. Poijut saivat odotella kevättä jäisessä syleilyssä vielä kuukausia.

Tuote:
Koko:
Määrä:
Lisää ostoskoriin

KOTIRANNOILLA – Kuvia Suomen rannikolta

Vanhin, ikuinen rakkauteni on meri, joka aaltoilee kotimaani rannoilla. Olen kuvannut sitä lapsesta saakka viettäessäni kesiä Iniön saaristossa. Kuvia on kertynyt useilta vuosikymmeniltä. Olen julkaissut siitä myös kaksi kirjaa: Kuohu – koukussa saaristoon ja Meri, joka jalkojani huuhtelee. Niitä voi tiedustella ottamalla yhteyttä. Tähän sarjaan olen koonnut muutamia mieleenpainuvimpia otoksia kotirannoilta vuosien varrelta. 

Tutustu teokseeni Meri joka jalkojani huuhtelee

Tutustu teokseeni Kuohu – koukussa saaristoon