Ambassador

alkaen 75,00 €

1880-luvulla rakennettu ja 1970-luvulla autioitunut Estancia San Gregorion tila on mielenkiintoinen muisto Chilen Patagonian asuttamisen ajalta. Tuuli kulkee vapaasti hiljaisten rakennusten ikkunoista, ja Punta Arenasin alueen ensimmäisiin laivoihin kuuluneen klipperi Ambassadorin hylky lepää orvon oloisena tilan edustalla. Purjelaiva rakennettiin Lontoossa 1869 ja sen viimeiseksi leposijaksi koitui Magalhãesinsalmen ranta vuonna 1932. Tilakokonaisuus on julistettu kansalliseksi monumentiksi vuonna 2000, sillä se on komea esimerkki aikakautensa ja alueensa tyypillisestä arkkitehtuurista.

Tuote:
Koko:
Määrä:
Lisää ostoskoriin

RAUTAA & ROJUA – Vastalääkettä kauneuskliseille

Tieteen termipankki määrittelee kauneuden esteettiseksi ominaisuudeksi, jota yleisesti pidetään esteettisen arvon lajina. Filosofi Platonin mukaan kauneus on tosiolevainen, joka voidaan tajuta järjellä, mutta jonka vajavaisia heijastuksia voidaan havaita aistinvaraisestikin. Aristoteles taas puolusti tarkoituksenmukaisuuden periaatetta. Näiden käsitysten vastakohta on se, että kauneus on perin subjektiivinen arvo, eli kauneus on katsojan silmässä. Myös rumuus on katsojan silmässä. Rappioromantiikka, rumuuden kauneus, taas on aatesuuntaus, joka syntyi jo 1700-luvun loppupuolella. Sen mukaan kohteen voi kokea kauniiksi yksinkertaisesti siksi, että sen katselu tuottaa mielihyvää.