Julaca

alkaen 90,00 €

Kylä oli kasvanut 1880-luvun lopulla mineraalien kuljetusta varten liki 3 700 m korkeuteen perustetun juna-aseman ympärille. Aavikko oli vallannut hylättyjä rakennuksia, ja kylä näytti lähestulkoon kuolleelta. Ensivaikutelma antoi kuitenkin väärän kuvan, sillä raiteet olivat yhä käytössä. Kylässä oli kauppa sekä baari, ja kodeissa asuttiin. Vaalimainoskin oli maalattu seinään.

Tuote:
Koko:

IHMISEN AIKA – Matka tarinoiden alkulähteille

Varhaisimmat merkit ihmistoiminnasta lienevät kivityökaluja, nuolenkärkiä ja nahasta sekä eläin- ja kasvikuiduista valmistettuja vaatteita. Vanhimmat rakennelmat taas ovat yksinkertaisia suojia tai monumentteja auringonkierrolle, esivanhemmille tai jumalille. Jokainen pystyyn tuettu kivi, kumpu ja muuri kertoo tuhansia vuosia meitä ennen eläneistä ihmisistä, heidän vastoinkäymisistään ja toivostaan. Ne eivät ole vain raunioita vaan otteita yhteisestä tarinasta.